Hämähäkin verkkoa sumuisena aamuna (H. Veripää 18.8.2012).
Olen kirjoittanut blogissani useampaan otteeseen sisällön merkityksestä. Sisältöä ei olisi, jos ei olisi vastaanottajia. Viestintää ei olisi, jos ei olisi viestijöitä. Nykyisessä verkkoviestinnässä saattaa helposti unohtua kenelle viestinsä osoittaa.
Kasvokkaisviestinnän tiedetään olevan arvokkain viestinnän kanava. Ihmiset kohtaavat ja lukevat sanomaa myös rivien välistä. Ilmeet, eleet, äänenpainot, vaatetus, ympäristö, tunnettuus jne. vaikuttavat kasvokkaisviestinnässä. Tärkeää on, että osaan kertoa asiani ymmärrettävästi ja innostavasti. Voimme seurailla viestin vastaanottajien reaktioita. Ymmärrettiinkö sanoma ja halutaanko lisätietoa. Pitäisikö tämä kaikki muistaa myös verkkoviestinnässä? Verkkoviestinnässäkin voimme innostaa toisia kiinnostavalla ja ymmärrettävällä sisällöllä. Voimme huomioida toiset vastavuoroisuudella. Voimme osallistua keskusteluun, tarjota ja kysyä neuvoa. Tärkeää mielestäni on persoonallisuus.
Sosiaaliset kontaktit ovat erittäin tärkeitä, myös verkkoviestinnässä. Huomaan itsekin seuraavani, kuinka moni lukee blogiani. Seuraajien määrä korreloituu helposti hyväksyttävyyteen. Joku saattaa hakea kirjoituksillaan tunnettuutta, vaikuttavuutta, rahallista hyötyä ja etenemismahdollisuuksia. Toiset taas saattavat hakea kontakteja ja asiantuntija-apua. Uskon, että on myös niitä, jotka avuliaasti haluavat auttaa muita tuomalla esille uusia asioita ja tietoa. Sosiaalinen media on nimensä mukaisesti sosiaalisia suhteita täynnä. Luin jossain vaiheessa kommentin, ettei saa liikaa heittäytyä seuraamaan bloginsa lukijoiden määrää. On totta, että blogien seuraajien määrä ei välttämättä tarkoita, että mitä enemmän lukijoita sitä parempi kirjoitus. Seuraajien määrään vaikuttaa sisällön lisäksi, miten olet mainostanut blogiasi, miten osuvan otsikon olet tehnyt, blogin julkaisuajankohta eli miten ihmisillä on aikaa lukea blogiasi. Jos olet valinnut ajankohtaisen, keskustelussa esiin nostetun aiheen, saattaa lukijoita olla enemmän. Ei ole varmaankaan kirjoittajaa, joka ei haluaisi, että häntä seurattaisiin, kommentoitaisiin ja luettaisiin.
Teksti on verkkoviestinnässä tärkeää. Rinnalle on noussut kuvat ja videot. Videoilla lähestytään "reaalimaailmaa" eli kasvokkaisviestintää. Juhana Torkki kirjoitti hyvin blogissaan "Koneella vai tikulla" esityksen pitämisestä ilman slaideja. Esityksessä kannattaa miettiä: Miten viestin, miten vakuutan ja mikä on yleisöni tunnetila? Voisiko verkkoviestinnässä miettiä samoja asioita?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti